Ensimmäisten kolmen päivän jälkeen sain ohjaajalta vinkin suunnitella jonkun askartelujutun lasten kanssa ja neuvoksi tietysti jotain syksy aiheista. Edellis viikolla tätä ei kuitenkaan ehditty aloittaa, koska askarreltiin auringonkukkia ja muutenkin koko päiväkodin arki haki vielä omaa rytmiään eskari uudistuksen takia. En itse harrasta kotona minkäänlaista askartelua tai käsitöitä tai musiikkia ym. juttuja ja sen takia koen tälläiset jutut itselle haastaviksi toteuttaa. Ihailen sellasia ihmisiä, jotka puuhailevat ja näpräävät kaikkea kivaa. Sen takia aiheen keksiminen tuotti päänvaivaa. Päädyin kuitenkin miettimään pihamaan siilejä, sillä ne ovat suloisia ja ajattelin, että useimmat lapsista ovat varmaankin joskus nähneet siilin. En aivan muista auttoiko ohjaajani, mutta keksittiin että siilin piikkeinä voisi käyttää maahan tippuneita männynneulasia ja niitä käytiinkin sitten parin muksun voimin keräämässä läheiseltä jalkakäytävältä.
Ohjaajani otti ensimmäisen vaiheen haltuun ja pyysi muutaman lapsen aina yksi kerrallaan valitsemaan eri värisestä kartongista lemppari siilivärin ja sitten avustuksella piirrettiin ja leikattiin/revittiin kartongista siilejä. Seuraavana päivänä otin kaksi lasta kerrallaan liimauspisteelle töihin liimailemaan siilille piikkejä.. Kaksi oli sopiva määrä, ei missään nimessä enempää, sillä se liimaaminen on lapsista niin kovin hauskaa, että kun autoit toista niin toinen ehti jo levittää enemmän liimaa kuin tarve olisi vaatinut ! Siileille saatiin mukavasti piikkejä, sekä pienet jalat pahveista. Ainoastaan pari eskarilaisen siiliä odottaa edelleen piikkejään, sillä he olivat omissa hommissaan yläkerrassa ja taas hujahtikin viikko muita hommia tehdessä. Keksin myös toisen aiheen: Omenapuun ruokahuoneen ikkunaan, johon lapset saavat tehdä oman omenansa, mutta se idea odottaa edelleen sopivaa väliä aloittaa homma !
Tällä viikolla oli myös toinen Askeleet hetki pienen ryhmän kanssa. Vaikka hetket ovat aika lyhyitä on kiva huomata miten lapset jaksavat keskittyä . Puhuttiin tunteista ja siitä, miten hyvä olo näkyy toisesta ja miten tärkeä on kuunnella, kun jollain on asiaa kerrottavanaan. Lapset saivat myös omalla puheenvuorollaan kertoa, miten tekisivät vaikka jonkun kaverin/isän tai äidin iloiseksi ja mikä asia saa hyvälle mielelle. Ihan yllätyksenä tulee myös se miten porukan hulivilikin muistaa askeleet hetken säännöt ja ihan innolla odotan uutta Askeleet hetkeä kun lapset saavat puheenvuoron, niin yllättävän fiksuja vastauksia!
Tämän viikon keskiviikkona hoitajilla oli suunnittelu aamu, joten minäkin saavuin paikalle jo aamu kuudeksi. Siellä suunniteltiin tulevia viikkoja ja yllätyin siitä, miten pitkälle päiväkodissa suunnitellaan runkoa. Jonkinlaista suunnitelmaa oli jo ihan joululle asti.. Metsäretkeä koko porukalla.. leivontaa ja kaikkea kivaa.
Kuulin myös yhteistyöstä paikallisen vanhainkodin kanssa ja heillä on ollut tapana käydä säännöllisesti ilahduttamassa vanhuksia jollain yhteisellä toimintatuokiolla, tämä toiminta oli myös edelleen jatkumassa, mutta vaati kaiketi palaverin järjestely asioista. Tämä on musta aivan äärettömän hieno juttu, koska nyt kun hohun jakso on takana niin ymmärtää sen hieman karunkin tosiasian, että osalla vanhuksista ei välttämättä esimerkiksi käy juuri lainkaan ketään katsomassa ja tälläiset hetket lasten kanssa ovat silloin aivan korvaamattomia. ! Suunnittelussa puhuttiin myös vasujen päivittämisestä, mikä onkin hyvä juttu, sillä lapset kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti, että ne Vasut mitä olin lukenut eivät välttämättä olleet enää oikein ajantasalla...
Mitä on matkalaukussasi näiden viikkojen jälkeen?? Mitkä ovat olleet haastavia tilanteita? Missä olet vahvistunut??
VastaaPoista